Maa-ainesten otto

Maa-ainesten (kivi, sora, hiekka, savi ja multa) ottamiseen tarvitaan maa-aineslain (555/1981) mukainen lupa. Kaivostoiminta, rakentamisen yhteydessä tapahtuva maa-ainesten otto ja hyväksikäyttäminen sekä vesialueella tapahtuva ympäristöluvan vaativa ottaminen eivät kuulu lain soveltamispiiriin. Murskaustoiminnalle on haettava ympäristölupa ja lisäksi maa-aineslupa, mikäli murskattavat massat otetaan suoraan maaperästä.

Maa-ainesten ottoluvan myöntää kunnanhallitus. Lupa on määräaikainen, enintään kymmenen vuotta. Hakijan on annettava ennen ottamisen aloittamista hyväksyttävä vakuus, jolla varmistetaan mm. alueen maisemointi ja ottamisesta aiheutuvien haittojen korjaaminen.

 

Ilmoitus maa-aineksen kotitarveotosta

Maa-ainesten kotitarveotosta on tehtävä ilmoitus ympäristönsuojelutoimistoon, mikäli otettu määrä tai otettavaksi aiottu määrä ylittää 500 kiintokuutiometriä. Ilmoitukseen on liitettävä kartta, johon on merkitty ottoalueen sijainti.

Ilmoitus kotitarveotosta jätetään kunnan ympäristötoimistoon. Sähköinen lomake maa-aineksen kotitarveoton ilmoituksen tekemiseen löytyvät tästä

Palvelun käyttö edellyttää kirjautumista ja vahvaa tunnistautumista esim. mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla.

 

Lisätietoa maa-aineslain mukaisista ilmoituksista ja luvista löytyy tästä.